Mikä on sun mielitouhua kesällä?Maanantai 17.7.2017 - Katja Luojus Mikä on sun mielitouhua kesällä?
Kesä on virkistäytymisen ja voimaantumisen aikaa, keleistä huolimatta. Valo riittää ja se tuo ainakin minulle energiaa pitkän ja pimeän vuodenajan jälkeen. Toivottavasti sinäkin nautit valosta ja luonnon antamista väreistä. Lomalla on aikaa myös tehdä yhtä ja toista, jota työarki ei mahdollista tai vain olla, tekemättä erityisesti mitään. Toiminnalliselle ihmiselle on haastavaa olla tekemättä mitään tai minä en ainakaan ole siinä kovinkaan hyvä. Pinnistellen sain pidättäydyttyä puuhasteluilta ja luettua hyvin vaikuttavan kirjan loppuun. Minulle se oli työvoitto ja edellyttää taidoksi jalostuessaan lisää harjoittelua, sillä jouten makoilu on vaativa laji. Niinpä olen käyttänyt kesälomani asioihin, jotka synnyttävät mielihyvää ja niitä voi pitää mielitouhuiluina. Mielipuuhaa on kodin tuunaaminen, mikä on laajentunut kesäterassin varustelutason kehittelyyn, kesäkukkien istutteluun ja hoitoon. Ruukkupuutarha pienellä takapihallani on riittävä, sillä en kaipaa nurmikon leikkaamista enkä käsien upottamista multaan. Sadepäivinä, joita on riittänyt, on ollut hyvää aikaa kaappien siivoamiseen ja turhien tavaroiden kierrättämiseen. Oliko se modernisti jotakin Konmaria? Kaikista niistä tavaroista luopuminen ja eroon pääseminen on hyvä tehdä, joita en itse tarvitse tai niillä ei ole minulle merkitystä. ”Jos tätä joskus tarvitsee” – asenne ei minulle luontaista vaan ulkoinen järjestys tuo selkeästi myös sisäisen järjestyksen sekä mieleeni että kotiini.
Kuntoilu on myös mielitouhuilua, mutta sen pitää olla aikaan sitomatonta. Aikataulutettu kuntoilu luo kellotuselementin, jota en lomallani kaipaa. Hyppäämällä polkupyöräni selkään ja suuntaamalla sopivalla etäisyydellä olevalle taukopaikalle yhdistää vapauden ja liikkumisen ilon sekä hyödyn. Ajatusten vapaana kulkeminen jalkojen liikkuessa polkimien tahtiin ei tunnu tavoitteelliselta eikä suorituskeskeiseltä vaan siinä jää aikaa tehdä havaintoja kaunista luonnosta, pihoista ja puutarhoista, tuntea tuulen humina korvissa, iholla ja hiekkateiden nostattaman pölyn rahina hampaissani. Tuolloin mieli lepää ja salaa tulee pidettyä huoli fyysisestä kunnosta. I like!
Avaan vielä yhden mielitouhuni: läheisten ja ystävien kanssa ajan ja asioiden jakaminen. Läheiset suhteet äitiini ja sisaruksiini perheineen ovat minulle tärkeitä. Yhteiselle tekemiselle löytyy aikaa. Myötäeläminen ja osallisuus erilaisissa elämänvaiheissa tuovat rikkautta omaan elämääni ja tiivistää perheyhteyttä. Ystävien kanssa istutut illat, jaetut kesäkokemukset iloineen ja murheineen, ovat elämän suolaa. Poikieni ja heidän ystäviensä kanssa vietetyt yhteiset juttutuokiot pitävät nuoret lähellä ja antaa itselle mahdollisuuden olla nuorison inessä. Esimerkkinä olkoon poikajoukolle laittamani yhteisen viestini synnyttämä vastaustulva, jossa esikoiseni kaverit palauttivat sydämiä saatesanoin ”sinäkin olet tärkeä”. Enemmän saa itse takaisin kuin mitä on koskaan pystynyt antamaan. Olen kiitollinen kaikista sosiaalisista suhteistani verisiteellä tai ilman, kaikki merkityksellisiä.
Mikä on sun mielipuuhaa kesällä tai ylipäänsä? Keskittyminen ja panostaminen siihen mikä tuo mielihyvää, kannattaa – anna itsellesi lupa viihtyä mielipuuhissasi! |
Avainsanat: Kesä, mielitouhu, mielipuuha, hyvä mieli, voimaantuminen, ilo, tekeminen, kuntoilu, ystävyys |