Talousarviopuheenvuoro valtuustossa 9.11.2015

Torstai 12.11.2015 - Katja Luojus


Arvoisa valtuustonpuheenjohtaja,

 

Hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja hyvät läsnäolijat

Me kaikki olemme tietoisia Ylöjärven kaupungin edelleen haastavasta taloustilanteesta. Kaupunginhallitus on antanut talousarvioesityksen, jonka tarkastelu tapahtuu tänään ja päätökset syntyvät tässä kokouksessa. Vaikka erilaisia käsityksiä aikataulusta kaupungilla on liikkunut, teemalla ”Se on jo päätetty”. Kaupunginhallitus on tehnyt kaupunkistrategian mukaista työtä pitkäjänteisellä talouden seurannalla ja systemaattisella valmistelutyöllä yhdessä virkamiesten ja hallintokuntien kanssa. Tänä vuonna hallituksen talousarvion valmistelutyöhön osallistettiin myös valtuustoryhmien puheenjohtajat. Perustelin tätä valintaa sillä, että valmistelutyöhön saatiin mukaan laajat poliittiset hartiat ja puheenjohtajistolla oli mahdollisuus vaikuttaa valmisteluprosessiin jo sen käynnistymisvaiheessa. Käytetystä työmuodosta saadun palautteen perusteella vastaavaa toimintatapaa tullaan jatkamaan tämän valtuustokautemme aikana.

Hallituksen tekemä talousarvioesitys sisältää rakenteellisia muutoksia kaupunkimme palveluverkkoon. Olen tässä salissa, tällä valtuustokaudella, jopa tänäänkin, kuullut useita puheenvuoroja ja jopa vaatimuksia toiminnan tehostamisesta, palveluiden kehittämisestä ja palvelurakenteen hiomisesta kustannusten karsimiseksi. Valtuutetut tästä joukosta ovat esittäneet hyvin ponnekkaita, tämän suuntaisia puheenvuoroja ja päätösesityksiä. Nyt näitä esityksiä on tuotettu virkamiesvalmistelun kautta päätettäväksemme eli olemme saaneet sitä mitä olemme tilanneet.

Tämä talousarvioesitys sisältää ainakin kaksi palvelurakenteeseen ja toiminnan hiomiseen liittyvää päätösesitystä, jotka ovat herättäneet paljon keskustelua sekä meidän päättäjien että kaupunkilaisten joukoissa. Poikeluksen päiväkodin lakkauttamista ja Zopperon nuorisotilan sulkemista koskevat päätökset ovat vaikeita ja herättävät monenlaisten kysymysten lisäksi tunteita. Päiväkodin käyttäjät ja alueen asukkaat ovat ottaneet yhteyttä eri tavoin ja pyrkineet vaikuttamaan päätösten syntymiseen, mikä on erittäin hienoa aktiivisuutta ja mallikasta toimintaa kaupunkilaisiltamme. Ymmärrettävää on, että tutuista ja turvallisista rakenteista, kuten päivähoitopaikasta tai nuorisotilasta luopuminen ovat vaikeita ja haasteellisia päätöksiä. Hallituksessa näistä päätöksistä äänestettiin ja näin varmasti toimimme tänäänkin. Tästä huolimatta puolustan hallitukseni tekemää esitystä, sillä näillä päätöksillä toimintaa voidaan uudelleen suunnata ja henkilöstön osaaminen saadaan suunnattua suuremmalle asiakaskunnalle. Pienien yksiköiden ylläpitäminen on toiminnallisesti erittäin haavoittuvaa, epäkäytännöllistä ja koko kaupungin palvelutoimintaa ajatellen epäoikeudenmukaista. Jätän tässä kohtaa perusteluni näin vähäiselle, jotta vielä illan aikana saamme värikkään ajatustemme vaihtoon kiitävän poliittisen keskustelun aikaiseksi. Tämähän on vasta alkuveryttelyä!

Arvoisa valtuustonpuheenjohtaja, lähes kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajat allekirjoittivat tänään valtuuston toimintaohjeen, jossa on ilmaistu tahto kaupunkistrategian mukaiseen toimintaan. Tärkein tehtävämme on tasapainoinen talous ja kaupungin velkaantumisen pysäyttäminen. Lipsumiset talousarvioesityksestämme vaikeuttaa vuodelle 2017 asetettua tavoitetta velkamäärän kasvun pysäyttämisestä. Viime vuosien talousarviokäsittelyissä on nähty sitä, että viime metreillä on tehty tuloslisäysten osalta täysin katteettomia esityksiä. Näistä tulee ottaa opiksi ja unohtaa turha haihattelu tontinmyyntien räjähdysmäisestä kasvusta tai verotulojen lisääntymisestä ämpärikaupalla. Me valtuutetut olemme etuoikeutetussa asemassa tekemässä päätöksiä ja jalkauttamassa Ylöjärven strategisian mukaisia linjauksia. Idealisti saa olla, mutta realismista ei politiikassakaan ole haittaa.      

Avainsanat: Talousarvio, talouden tasapainottaminen, valtuusto


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini