Olen valmiina sääntelyn purkutalkoisiin!

Sunnuntai 15.3.2015 - Katja Luojus


Vaaleihin on aikaa 34 aamua ja nykyinen eduskunta sai päätökseen sekavan istuntokautensa. Paljon parjattu eduskunta, toisinaan syyttä ja usein syystäkin, jätti merkittävän osan rakennepaketin uudistuksista päättämättä ja otti mittavan määrän lisää velkaa. Syynäkö on päättämättömyys vai ymmärtämättömyys?  Velkaa otettiin elvyttämisen viittaan verhoten ja silti olemme BKT:n osalta Euroopan neljänneksi surkein valtio. Taaksemme jää vain Kypros, Kroatia ja Italia, joten se siitä pohjosmaisesta hyvinvointivaltiosta kansantalouden silmälasein. Palaute menköön sinne minne kuuluukin!

Taaksepäin pitää katsoa, että ymmärtää nykyhetken, mutta suuntana on syytä pitää tulevaisuus ja ratkaisujen etsiminen, päätöksissä pysyminen ja toiminen. Se on lääke, jolla voidaan vielä välttää oliiviöljytty, lipsuva kreikkalainen tie.

Eilen vaalikentillä tämä farssiksi muodostunut päätöspolitiikka herätti paljon keskustelua. Äänestäjiä ärsyttää kansanedustajien selkärangattomuus, päättämättömyys ja irtaantuminen arjesta. Monilla oli aito halua vaihtaa koko päättäjäporukka. Tässäkö mahdollisuuteni? Kuuntelin, pohdin ja otin opiksi, miltä tämä näyttää äänestäjien ajatuksissa ja silmissä.

Ajankohtaiset keskusteluaiheet nousevat usein ihmisten omista kokemuksista, haasteista ja arjen kysymyksistä. Hämeenkyrön torilla ihmisiä puhutti terveyspalveluiden saatavuus, verotusratkaisut ja tuloverotuksen korkea taso, maaseudun asuttuna pitäminen ja suomalaisen yhteiskunnan korkea sääntelyn taso.  Suomi on luottamusyhteiskunta, mutta silti edellytämme korkeaa ohjailun tasoa. Joku ristiriita tässä on!

Ansiotuloja verotetaan liiaksi ja käteen jäävä osuus palkasta tulisi olla suurempi, sillä se lisää palkansaajien ostovoimaa ja eurojen kiertoa.  Siten se ruokkii koko yhteiskuntamme elinvoimaisuutta. Vaalikoneisinkin vastasin, että verotusastetta pitäisi keventää ja samalla tavalla oli helppo puhua eilen vaalikentilläkin.

Elinvoimaisuutta lisää myös turhan sääntelyn purkaminen. Aloittaisin kauppojen aukiolojen vapauttamisesta ja ammatinharjoittajien oikeudesta pitää putiikkinsa avoimena vapaasti. Kysynkin, miksi yrittäjä ei saa itse päättää milloin pitää liikkeensä ovat avoinna? Maanviljelijäkin saa aloittaa peltojensa kynnön ihan silloin kuin itse niin päättää eikä viikonloppu- tai yötöihin edellytetä viranhaltijoiden lupaa. Yhdenvertainen ammatinharjoittaminen ei ole tällä hetkellä mahdollista, mutta siihen on saatava aikaan muutos. Alkoholipolitiikka tulisi vapauttaa sääntelyn piiristä siten, että alle 15 % alkoholijuomat vapautetaan ruokakauppoihin. Olemme osa Eurooppa, joten sallitaan myös täällä sen mukainen vapaa valinta viinien ja mietojen alkoholijuomien osalta. Suomalaisten alkoholitottumuksia on seurattu ja tutkittu paljon, mutta en usko ”Jepen” juovan siksi, että viiniä saa ruokakaupasta, uskotko Sinä?      

Turha sääntely kahlitsee yksilön ajattelua. Se on vastuun siirtämistä viranomaisille ja rajoittaa kunkin omaa vastuuta itsestään, yhteisöstään ja yhteiskunnasta. Eletään ihmisiksi ilman sääntelyä!         

Avainsanat: Tuloverotuksen keventäminen, sääntelyn purkaminen, vapaampi alkoholipolitiikka, vastuu, vapaus


Kommentit

25.3.2015 17.27  Petri Jaakkola

Siinä hyvä alku uudistuksille. Mikä suhteesi työehtojen ylis sitovuudesta, onko pyhätyön tupla palkka oikein. Entä romuttaisitko kolmikannan?

26.3.2015 19.48  Katja Luojus

Hei Petri, kiitos kysymyksistäsi. Kannatan paikallisten työehtosopimusten mahdollisuutta ja kolmikannan lian tiukka sitovuus tulisi romuttaa. Jos neuvottelut eivät tuota tulosta Suomen talouden tukemiseksi, täytyy käyttää muita vaihtoehtoja. Näin olen vastannut kaikkiin vaalikoneisiin.

Pyhätyöstä tulisi kyllä saada korkeampi korvaus kuin arkityöstä. Kuntapuolella voisi ainakin purkaa ensin ilta- ja lauantailisän.

5.4.2015 20.23  Näin se menee

Kauppojen aukioloaikojen täydellinen vapauttaminen johtaisi pienten perheyritysten ahdinkoon, kun isot marketit pystisivät palvelemaan 24/7. Perheyrittäjällä resurssit eivät vaan riitä ja joskus pitäisi myös levätä. Tämänhän toki fiksuna ihmisenä tiesitkin, mutta Kokoomuksen suuryrityksiä suosiva puoluepoliittinen linjaus taitaa ajaa näkemystäsi tähän suuntaan.

5.4.2015 20.32  Julkinen sektori tasapainoon

Sääntelyn purkutalkoot tarvitaan ehdottomasti, mutta sen lopputuloksena pitää myös ylisuureksi paisunutta julkista hallintoa merkittävästi keventää. Ei voi olla oikein, että valtion virkamiesten viikko- ja vuosityöaika on niin paljon yksityistä sektoria lyhyempi, mutta palkkatasossa ei ole eroa.

Hallinnon keventäminen ei ole helppo harjoitus, sillä virkamieskunta kyllä osaa heittää kapuloita rattaisiin eikä poliittisilla toimijoilla taida paukut riittää. Julkisen talouden tasapainottaminen pitää kuitenkin aloittaa menojen kriittisellä tarkastelulla eikä käyttää ikiaikaista patenttiratkaisua verotusta (joko välitöntä tai välillistä) kiristämällä. Kansainvälistä kilpailukykyämme ei tule enää enempää rasittaa elämisen, asumisen ja liikkumisen kustannuksia nostamalla.

Miten ajattelit ratkaista ylisuuren julkisen hallinnon trimmaamisen noin käytännössä?


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini